Viime päivinä blogisisareni Ebrufin ja Eloveena nostivat kissat pöydälle kahdesta eri asiasta jotka täällä Turkissa varmaan tulevat jokaisen täällä asuvien ulkomaalaisten eteen jossain vaiheessa: uskonto ja tasa-arvo. Kummankin kirjoitukset olivat loistavat mutta halusin pistää oman lusikankin tähän keskusteluun.
 
Uskonto
Minulle islamia ei ole koskaan "tuputettu" tai siitä ei ole vihjailtu. Alussa monet kysyvät kristinuskosta ja miten Suomessa uskonto näkyy elämässä. Pitkät laarit sitten saa selitellä miten kirkkoon mennään joka sunnuntai ja että on rippikoulut yms. He myöskin hämmästelivät että Suomessa kirkolla on oikeus verottaa sen jäseniä että kirkko ja valtio eivät ole erotettu lainsäädännöllä. Täällä Turkissahan moskeijoille tarkoitettu "avustus" on jokaisen omantunnon ja hyvyyden asia.  Jotkut vähän huonompioppineet kysyivät että onko meidän kaduilla niitä valkoisia lehmiä kuten Intiassa. Joo, onhan niitä, ihmisten muodoissa :D No kuitenkin, vielä nykypäivänä joudun yleensä kertomaan sukulaisille ja ystäville minkälaista elämä oli kristillisessä yhteiskunnassa. Täten hekin oppivat jotain kristinuskosta ja hekin auttavat minua parhaan mukaan sopeutumaan islamilaiseen yhteískuntaan. Istanbulissa minulla jopa oli ystävä jonka kanssa keskustelimme Koraanista ja Islamista joka viikko.
Turkkilaisilla on todella huono kuva kristinuskosta joten sen takia uskon että Ebrufin on elämässään kuullut ties minkälaista lotkautusta. Heille ainoa ja oikea uskonto on islam. Oikeaoppinen islam tarkoittaa rauhaa, suvaitsevuutta ja lähimmäisenrakkautta. Kouluissa ei opeteta mitään muista uskonnoista samalla tavalla kun Suomessa. Kristinuskoon kääntyneitä muslimeja on todella vähän ja heitäkin halveksutaan, uskonnottomia ihmisiä ei hyväksytä ollenkaan. Tämän takia on monelle (etenkin vanhemman sukupolven edustajille) varmaan tärkeää että heille rakkaat ihmiset "palaisivat takaisin" islamiin. Minusta näihin vihjailuihin ei kannata kovin korvaansa lotkauttaa. Kuitenkin jokainen tekee omat valintansa elämässä. Tärkeintä on onnellisuus.
 
Part 2: Tasa-arvo julkaisen illalla. Nyt pitää ehtiä ruuanlaittoon :)