Meillä ei torstai alkanut kovinkaan hyvin. Mieheni selkä jumittui keskiviikko iltana auton kanssa puuhaillessa joten tänään hän ei pystynyt töihin menemään. Eilen illalla mieheni vain makasi sohvalla ja lämpötyynyn sekä lihaksia rentouttavan voiteen avulla yritettiin häntä parannella. Ei onnistunut. Tänä aamuna olo oli vieläkin huono. Ei muuta kuin koko arsenaali niskaan: reumavoiteet, lihasrentoutusvoiteet, lämpötyynyt, fleecekaulaliina selän ympärille ja mies pitkälleen sohvalle kun minä yritän hemmotella...
 
Tämä selän jumittuminen on meillä jokavuotinen vaiva. Viime vuonna mieheni niska jumittui niin että kesti viikko ennen kuin jotain parannusta tuli. Tuolloin menimme lääkärille joka määräsi joka päivä kaksi kertaa lääkettä piikitettäväksi. Piikitimme sitä muutaman päivän ja vaiva hävisi. Opinpahan ainakin miten valmistella tuo lääke ja piikittää sen. En ole kovin piikkikammoinen mutta kyllä eka kerta sillä isolla piikillä lääkkeen antaminen vähän jännitti...nyt se menee jo rutiinilla. Illalla piikitin taas samaa viimevuotista lääkettä jota onneksi oli jäänyt käyttämättä. Mieheni heti tunsi selkänsä palautuvan normaaliksi joten luojankiitos että tuota lääkettä meillä oli! Turkissa lääkärikäynnit ovat monimutkaista juttua ja nuo nestelääkkeet eivät ole mitenkään halpoja...
 
Tänään perjantaina mieheni voi jo paljon paremmin ja lähti kouluun. Aamulla vielä annoin piikin mutta uskon että tämän päivän jälkeen vaiva jää historiaan.
 
Eilen ruokapuolella en kovin paljoa kummallisuuksia jaksanut tehdä. Keskiviikosta ylijääneistä kasvispihveistä päätin tehdä hampurilaisia. Eli paahdin kokojyväpaahtoleipää hampurilaissämpyläksi ja jokainen sai itse koota oman hampparinsa. Täytevalikoimasta löytyi paistettuja perunoita, salaatinlehtiä, tomaattia, kurkkua, venäläistä salaattia (perunasalaattia muistuttava majoneesisalaatti), tulista chilitahnaa, ketsuppia, sinappia, kartanon salaattikastiketta (sopii mainiosti kasvisruokien kastikkeeksi) sekä majoneesia. Alkuruoaksi keitin valmiskeiton (kaali - porkkanakeitto). Vatsamme tuli täyteen. Nyt täytyy vain miettiä mitä teen viikonlopuksi :)