1555945.jpg
 
 
Pari vuotta sitten Turkin virvoitusjuomamarkkinoille kohosi uusi kilpailija Coca-Colan tilalle: Cola Turka. Turkissa, turkkilaisen firman (Ülker) valmistamana se nousi todella nopeasti kansan suosikiksi. Tietysti myös suuri mainoskampanja Tarkanin kanssa vaikutti jonkin verran :) Irakin sota ja amerikkalaisvastaisuus ovat olleet suuria valtteja viime vuosien turkkilaisten elintarvikkeiden suosion nousussa. Ihmiset ovat alkaneet olla tarkempia ostamiensa tuotteiden alkuperästä eivätkä halua millään tavalla tukea amerikkalaisia. Meille jopa opetettiin uutisissa miten elintarvikkeen barkod koodista näkee onko tuote Turkissa valmistettu vai ei (jos ekat numerot ovat 869 kyseessä Turkki, Suomi 64). Tietenkin tämä ei koske kaikkia vaan yhä monet ostavat kokista ja pepsiä ym muita amerikkalaisia tuotteita. Meillä ja tuntemassani monessa kodissa, juodaan kuitenkin ainoastaan Cola Turkaa! Makunsa puolesta Cola Turka ei ole yhtä sokerista kuin Coca-Cola ja maistuu todella raikkaalta näin kuumina kesäpäivinä. He ovat sittemmin kehittäneet uusia makuja kuten Cappucino Cola Turka (en ole maistanut, kuulostaa oudolta) ja Cola Turka Light (aiheutti keskustelun että voiko turkkilainen olla light..hehehe). Suosittelenkin Turkissa matkustelevien maistelemaan myös turkkilaisia virvoitusjuomavaihtoehtoja, halpaa ja hyvää :)