Mieheni täti toi Hollannista meille tuliaisiksi uuden TV-satelliittivastaanottimen jonka avulla meillä on nyt pari tuhatta kanavaa katsottavaksi. Entinen vastaanotin tarjosi vain tärkeimmät turkkilaiset kanavat eikä sillä pystynyt "avaamaan" ulkomaalaisten kanavien salasanoja. Nyt asia on toisin :) Monimutkaisen sisteemin takia vastaanotin pystyy murtamaan yli 170 kanavakortin koodit. Se tarkoittaa käytännössä sitä että televisiosta näkyy Animal Planet, Discovery, monia italialaisia kanavia joissa nakyy 24 h elokuvia ja ulkomaalaisia sarjoja (alkuperäiskielellä) sekä tietty kaikki mahdolliset turkkilaiset kanavat. Viikon verran olen vajonnut television maailmaan täysin sillä jopa päivisin pystyn katsomaan lempisarjojani kuten CSI, X Files, Simpsons, Smallville, ER, Sex and the City. Hyvästi siis turkkilaisten kanavien päiväohjelmat :)
 
Olenkin jo pitkään tuskaillut turkkilaisten kanavien köyhästä päiväohjelmistosta joka koostuu pääosin riitelystä, itkemisestä ja tylsästä musiikista. Heidän kohderyhmänsä on tietty kotiäidit ja rouvat joiden mielestä tälläiset ohjelmat ovat ihania. Itketään sitten yhdessä naapurin Fatman kanssa taas yhden perheen tragediaa kuunnellessa.
 
Päiväohjelmiin kuuluu myös tietty ruoanlaittoa sekä terveysvinkkejä jotka ovat tietenkin eri kanavilla erilaiset. Jokaisessa päiväohjelmassa vierailee viikottain joku eri lääkäri jonka sanomisia kuunnellaan kuin Jumalan saarnausta ottaen muistiinpanoja. Suuri osa näistä lääkäreistä on vain mainostamassa omaa vastaanottoaan tai julkaisemaansa kirjaa. Ja suurin osa heidän ohjeistaan on vain pelkkää maalaisjärjen käyttöä. Jota valitettavasti moni turkkilainen ei osaa käyttää....
 
1615348.jpg
 
Uutiset ovat asia erikseen. Jokaisella TV-kanavalla on omat uutiset jolla on omat vahvat julkkisankkurit ja omat tutkimustiimit. Tämän takia uutiset joka kanavalla ovat aivan erilaisia ja yleensä faktat hakusessa. Esimerkiksi sellainen simppeli asia kuten uhriluku vaihtelee kanavalta toiseen rajustikin. Tämä mielestäni vaikuttaa jo kanavan uskottavuuteen. Jotkut uutiset on tehty pelkästään "tyhjästä" eli sillä ei ole mitään uutisarvoa. Uutisista on tullut keino seurata julkkisten tekemistä. Ennen oli Televole ja Pazar Keyfi, nyt on uutiset :)
 
Kaikkia huonoja asioita suurennellaan ja jutellaan provoivasti kadulla kansalaisille jotta saataisiin meheviä vihaisia lausuntoja uutista tukemaan. Yleensä suurin osa näistä "huonoista" asioista on vain suunnitteilla olevia lakialoitteita jotka loppukädessä ei hyväksytä tai asioita joita ei ole tutkittu perusteellisesti. Sotatoimilla ja sotilaiden kuolemilla mässäillään rajattomasti joka uutisissa näyttäen itkeviä omaisia tai pommittavia pommikoneita. Medialla onkin täällä suuri vaikutus ihmisiin. Päämedia kun valitettavasti on televisio. Puhutaan inflaatiosta, veloista, kuivuudesta, nousevista hinnoista ja huonosta taloudesta. Punkin puremasta saadusta Kirim Kongo Kanamali Ates-sairaudesta puhutaan kuin se olisi rutto vaikka liikenteessä kuolee parissa viikossa yhtä suuri määrä kuin tuohon sairauteen vuodessa.  Huom, sairadesta johtuvat kuolemat eivät ole lisääntyneet viime vuosina vaikka niinkin väittävät, vaan sairastuneiden määrä ovat lisääntyneet. Punkkikuolemien lukumäärä suhteutettuna sairastuneiden määrään on yhä sama kuin vuosia sitten johtaen tietenkin kuolemien kasvavaan määrään koska sairastuneita on useampia. Ja nämä sairautta levittävät punkit elävät ainoastaan kuivassa keski-Anatoliassa ei kosteilla rannikkoalueilla kuten Antalya tai Marmaris, joten turistit, teillä ei ole mitään pelättävää. Turkissa on myös monia vaarattomia punkkilajeja... Tietenkin punkkiuutisissa lopuksi vilautetaan "uutta ihmetuotetta jolla voi karkoittaa punkkeja helposti ja edullisesti"...miettikää siis minkä takia näitäkin uutisia tehdään.
 
Mediakriittisyyttä ei ole vaan kaikki heidän sanomaansa pidetään totena. Monesti joudun kiihkeisiin keskusteluihin ihmisten kanssa jotka seuraavat vain yhden kanavan uutisia kuin raamattua. Ollaan paniikissa kun punkkeja on nyt joka paikassa tai että markkinoille ei voi mennä kun on niin kallista (vaikka täällä markkinat ovat TODELLA halvat, uutisissa näytetään aina vain Istanbulia tai Ankaraa jossa hinnat ovat aivan erilaiset). Uutisissa kun mainittiin kerran että maasta on riisi loppumassa ja riisin hinta nousi reippaasti niin paniikinomaisesti nämä ihmiset menivät sitten ostamaan kaupoista kallista riisiä. Parin viikon päästä riisin hinta normalisoitui....
 
Turkkilaiset TV-sarjat ovat asia erikseen. En ole vuosiin pystynyt seuraamaan tarkasti kuin yhtä tai kahta sarjaa sillä yleensä sarjat ovat todella tylsiä tai huonoti tehtyjä. Monilla, kotirouvilla etenkin, päivän ohjelma pyörii TV-sarjojen ympärillä ja koko perheen ohjelma suunnitellaan sarjojen alkamis ja päättymisaikojen mukaan. Joka päivälle on oma sarjansa jollain kanavalla. Sitten taas itketään tai nauretaan joka päivä lempparihenkilöiden mukana. Muhun ei oikein iske tuollainen TV:n seuraaminen vaan TV on minulle ajanviete jos ei muuta tekemistä ole. Toivottavasti asia ei myöhemmin muutu... :)
 
 
 
1615366.jpg