Tiistaina minun piti saada oleskelulupani (jotenkin joka kerta kirjoitan opiskelulupa ennen kuin korjaan :D alitajunnan sanomaa kaiketi) mutta poliisiaseman tietokonevian vuoksi se jäi keskiviikkoon. Eilen siis vierailimme ekaksi iltapäivällä poliisilaitoksella jossa vain laitoin nimmarit pariin paperiin ja oleskelulupa oli hallussa. Sieltä menimme suoraan sitten kuvernöörin luo jossa annoimme kaikki paperit asiaa hoitavalle henkilölle, minut vietiin lopuksi vielä juttelemaan kansalaisuusasioita hoitavan osaston johtajan luokse joka sitten tenttasi minua turkiksi. Se meni hyvin ja sain murrettua jopa vitsinkin :D Johtaja oli myös todella positiivinen ja juttelu hänen kanssaan oli mukavaa. Parin minuutin päästä sitten minut lähetettiin kotiin ja sanottiin että asiat ovat ok, he ottavat yhteyttä. Yaþasýn!!!!! :)
 
1697719.jpg
 
Tämän kunniaksi avasimme illalla pullollisen punaviiniä ja tein mieheni lempiruokaa miehelleni palkkioksi joka paikassa juoksemisesta :) Nyt edessä on vain minun kampaajani ja auton huolto. Mieheni porukat tulevat lauantaina tai sunnuntaina. Maanantaina olisi sitten tarkoitus päästä tien päälle heti aamusta aikaisin. Toivomme mukaan maanantaina me myös saapuisimme. Tiistai menisi sitten ihan huilailessa ja keskiviikko-torstaina loppuporukka saapuu ulkomailta.
 
Olemme yrittäneet saada anoppiani hillitsemään itseään ja raahamatta kilokaupalla ruokaa Marmarikseen. Viimeksi hänen tarkoituksensa puhelimessa oli tuoda kymmenen kiloa bulgur jyviä kaikille syötäväksi. Se on tietenkin vain jäävuoren huippu, tulossa on tietysti myös tomaattipyreeta, tarhanaa (kuivattua mausteista jugurttia, paikallinen "cipsi"), chilitahnaa, säilykkeitä ja juustoja. Me sanoimme heti EI, autoon ei mahdu!!! Ruokaa tuodaan vain pari kiloa. Kuitenkin monia ruoka-aineita saa Marmariksestakin. Viime kerralla kun tulilmme mieheni kotoota takaisin Mersiniin oli anoppini jo täyttänyt auton ääriään myöten mutta jatkoi tavaroiden tuomista auton viereen jatkuvalla syötöllä. Nyt matkaa on 15 tuntia joka ei ole kovin mukavaa jos joka paikka on täynnä tavaraa eikä pysty lepäämään. Toivottavasti kuitenkin viikon tehokas anti-ruoka kampanjamme on toiminut eikä tavaraa tule hirveästi.