Eilen valmistin itselleni yufkoista (filo-taikinoista) pizzan sekä kesäisen mansikka-jogurttivaahdon jälkiruoaksi.
 
Ekaksi pizza.
 
1518214.jpg
 
Kotona oli muutama yufka jäänyt kiertelemään jääkaappiin joten päätin hyödyttää ne tekemällä pizzan. Meillä oli 3 yufkaa mutta 2 yufkaa olisi ollut riittävä.
 
Eli taas pyöreän uuninkestävän astian pohja ("tepsi") voidellaan oliiviöljyllä tai muulla ruokaöljyllä. Päälle asetellaan yksi kokonainen, ehjä yufka niin että sen reunat jäävät ulkopuolelle. Tällä kertaa kostukkeeksi valmistin muna/jogurtti/öljy sekoituksen (1 muna vatkataan, 3 ruokalusikallista jogurttia, loraus öljyä) jota levitin astian pohjalle levitetyn yufkan päälle reilusti. Muut yufkat revin käsissäni muutamaan palaseen jotka asettelin astiaan levittäen aina päälle runsaasti kostuketta. Yufkapalojen loppuessa ensimmäisen yufkan ulosjääneet palat taitellaan koko komeuden päälle ja voila, pohja on valmis. Nyt sitten voit valmistaa ihan normaalin pizzapäällyksen miten vain haluat. Minä käytin sipulia, valkosipulia, vihreää pippuria, tonnikalaa ja paljon juustoa. Sekä päälle tietenkin tomaattirenkaat. Täytteiden alle sekoitin tomaattipyreestä, oliiviöljystä ja ketsupista kastikkeen jonka levitin koko pohjalle, siis myös reunoille.
 
175 asteiseen uuniin n.30 minuutiksi kypsymään. Kannattaa tarkkailla useasti ettei päällys kuivu. Minä paistoin n. 5 minuuttia liian vähän joten se jäi aivan hiukan raa-aksi. Eli suositus on 30 minuuttia.
 
Maku on todella lähellä normaalia pizzaa ja tietty jos haluaa voi yufkien väliin lisätä juustoa tai jotain mausteita tehdäksesi pizzasta omanlaisesi. Sopii hyvin jos ei aina jaksa yufkia käyttää esimerkiksi piirakoiden (börek) tekemiseen...
 
 
Jälkiruaksi valmistin Iltalehdestä löytämäni marja-jogurttivaahdon johon käytin kyllä mansikoita joita täällä on joka paikka pullollaan.
 
Marja-jogurttivaahto (tästä tulee noin 6 annosta)
 
4 dl maustamatonta jogurttia
2 dl tuoreita vadelmia tai mansikoita
1 tl kardemummaa (en käyttänyt)
1 dl tomusokeria
1 valkuainen
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
tuoretta minttua
 
Sekoita vadelmat ja kardemumma varovasti jogurtin joukkoon. Saasta muutama koristeluun. Vaahdota valkuainen ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi. Lisaa sokeri vasta aivan vatkaamisen loppuvaiheessa. Vaahdota myos kerma ja vaniljasokeri. Sekoita kerma jogurtti-vadelmaseokseen ja nostele joukkoon lopuksi valkuaisvaahto. Lusikoi laseihin tai annosmaljoihin ja koristele vadelmilla ja tuoreella mintulla.
 
Lisäsin jogurttiin ja kermavaahtoon pari teelusikallista sokeria koska täällä Turkissa tykätään sokerisesta jälkiruoasta, mausta tuli ihanan makea. Suosittelen hyväksi jälkiruoaksi kesällä. Aion kokeilla myös jäätelön tekemistä tästä sekoituksesta.